
Aitoo ei taaskaan jättänyt ketään kylmäksi. Lauantaina paukattiin paikalla sopivasti sekaisin ja kelikin suosi siinä mielessä ettei sentään tainnut vettä sataa.
Yleistä heilumista anniskelualueella eikä perinteen mukaan nähty yhtään bändiä... soittiko siellä joku?
Harmittavasti ei saatu edes turpaan vaikka siihenhän nämä metsäläisten bileet monesti huipentuvat... tappeluun eri kylän vanhimpien välillä, tietysti heimojensa tukemina. Ilmeisesti sivistys on saavuttanut tämän viimeisenkin hämäläisyyden linnoituksen, johon maajussit saapuvat Massey-Fergusoneillaan, heinäpaalit peräkärryssä uhkaavasti huojuen.
Kotiinlähdön hetkellä tapahtui jotain merkillistä, jonka johdosta allekirjoittanut jäi viimeisestä päälinnoitukselle lähtevästä linjuriautosta. Oli aika jalkapatikan...
Erinäisistä syistä patikka ei pitkään jatkunut ja koska susirajan taakse ei illan pelastavaa juustoa helposti saa, oli pirssi pakko tilata 50 kilometrin päästä. Ensimmäistä kertaa mittari nakutti 65 euroa jo kyytiin noustessa ja kotiovella hinta olikin tuplaantunut.
Että semmoinen reissu...
4 kommenttia:
Perjantaina siis käynnistyvät osaltamme tammerfestit. Ongelmana on vain se, että sauna on VASTA kello 17.30 ja isäntämmekin on töissä pitkälle iltapäivään. Mutta jos joku juopoista on tulossa Tampesteriin jo aiemmin päivällä, niin voi ottaa yhteyttä, SILLÄ AALTOSEN POJALLA ON JANO!!
terveisin, opaali
Alkaahan tässä oleen jo iso jano.. ikenet ihan kuivina.. mutta duunit estää tre:lle saapumisen vasta neljän jälkeen.. mutta sitten mennään pari päivää ja kovaa !!
t: WK
Vittu mulla on JANO, millä tästä työpäivästä vielä selviää??
JANO!!!!!! Saletti Y.L.!!!
MUAKI JANOTTAA AIVAN SAATANASTI... jahas.. mähän oon etänä joten taidanki avata tosta yhen hyvin ansaitun OLVIN!!! hihihihihihi
Lähetä kommentti